Kielipiiri jäi kesälomalle

28.5.2010

Kevätkauden viimeinen kielipiirikokoontuminen oli toukokuun viimeisenä perjantaina. Mukana oli kymmenkunta innokasta piiriläistä.

Kielipiiri kokoontui syksyllä 2009 ja keväällä 2010 yhteensä kahdeksan kertaa. Piirissä oli läsnä enimmillään 25 ja vähimmilläänkin kymmenkunta henkeä. Kauden aiheita olivat Aamulehden kielenkäyttö, murteet ja identiteetti, suomi toisena kielenä, kielenhuolto, virheiden olemus, kielitietoisuus ja ruotsin kielen asema.

Viimeisellä kerralla muisteltiin kulunutta kautta ja erityisesti suunniteltiin tulevaa. Päätettiin alustavasti mm. seuraavasta:

+ Pari kertaa vuodessa kokoonnutaan yhteen Kieliklinikan muodossa. Kaikki halukkaat tuovat mukanaan jonkin pienen kielikysymyksen ja esittelevät sen lyhyesti. Mikään kysymys ei ole liian pieni eikä vähäpätöinen.

+ Ensi kauden mahdollisiksi aiheiksi nostettiin mm. seuraavat: sosiaalinen media ja nettikieli erityisesti äidinkielen opetuksen näkökulmasta, äidinkielen opetuksen merkitys ja "hyöty", kielitaidon testaus ja arviointi, uusi yo-koe sekä kielen estetiikka ja rakkaus kieleen. Mistään aiheesta ei päätetty lopullisesti, vaan ohjelma varmistuu vähitellen, niin kuin kuluneenakin vuonna.

Kielipiiri jatkaa toimintaansa syyskuun 24:ntenä 2H+K:n baarin puolella klo 17.